Saamelainen luonnonkäyttö

Saamelaisten arvojen, ajattelutapojen ja perinteisen elämäntavan mukaan luontoa tulee säilyttää ja käyttää siten, että se elättää ihmiset antaen toimeentulon. Saamelaiset eivät ole pyrkineet muuttamaan luontoa vaan he ovat sopeutuneet siihen. Saamelaisten perinteisiin elinkeinoihin kuten poronhoidon, kalastuksen ja metsästyksen harjoittamiseen sekä luonnontuotteiden keräilyyn ja käsitöiden tekemiseen perustuva elämäntapa ovat aina olleet riippuvaisia laajojen perinnealueiden käyttämisestä kestävällä tavalla. Saamelaisille ja heidän perinteisten elinkeinojen harjoittamiselle elinehto on ollut kautta aikojen luonnon kestävä käyttö. Luonto ja maa ovat olleet saamelaisten elättäjä.
Saamelaisten kulttuurimuodon ja elintavan kestävänä perustana on tietyllä alueella vallitseva luontainen kasvu ja luonnontila, jota ihminen ei muuta, pilaa eikä häiritse luonnon vuosittaista luontaista kasvua heikentäen. Saamelaisten alkuperäiskansakulttuuri on vanhastaan hyödyntänyt kasveja, eläimiä, kaloja ja lintuja, joita alueella jo luonnostaan kasvaa ilman ihmisen myötävaikutusta. Toisin sanoen saamelaiset ovat käyttäneet kaikkea sitä, minkä luonto itse vuosittain kasvattaa ihmisen hyödynnettäväksi joko välittömästi tai välillisesti. Koska tunturi- ja metsäraja-alueen luonnon vuotuinen kasvu on vain 1/10–1/20 havumetsäalueen kasvusta, ovat saamelaiskulttuurin harjoittajat tarvinneet vastaavasti suurempia alueita elinkeinojaan varten. Tällainen saamelaisten ruokakuntien ja kylien laajojen alueiden ekstensiivinen maankäyttö on kuitenkin perustunut koko alueen tarkkaan käyttöön alueen luonteen ja tuoton mukaisesti.